Minusta on mukavaa saada lahjoja. Lahja sinänsä voi olla
vaikka kuinka pieni, mutta sen sisältämä ajatus siitä, että joku toinen on
ajatellut juuri minua ja halunnut tuottaa iloa elämääni, on todella ihana!
Lahja voi olla aineellisen tavaran lisäksi myös jotain aineetonta, kuten ajan
antamista tai auttamista. Usein se ei pelkästään ilahduta, vaan on lähimmäisen
kautta tuleva, kipeästi kaivattu vastaus Jumalan puoleen lähetettyyn rukoukseen
tai jopa hätähuutoon.
Eri maalaisten ystävien kanssa ollessani olen törmännyt
erilaisiin tapoihin suhtautua lahjoihin ja niiden antamiseen. Lahja on aina
tärkeä ele, mutta tietyissä kulttuureissa pienikin lahja koetaan niin suurena
eleenä, että se on välittömästi korvattava vielä suuremmalla vastalahjalla. Lahjasta
saattaa tulla sen antohetkellä jopa taakka, koska saatu lahja muistuttaa
saajaansa vielä täyttämättömästä velvollisuudesta korvata saamansa hyvyys
jotenkin takaisin. Lahjan antaja taas hykertelee saatuaan ”voitettua” tämän
erän ja vapautettuaan itsensä takaisinmaksusta.
Onko tällainen ”lahjasota” sitten todella aina vilpitöntä antamista ja
saamista, vai ovatko motiivina sittenkin ylpeys ja oman aseman pönkittäminen? Lahjan
antamisen todellinen motiivi paljastuu usein silloin, kun lahjan saaja ei enää
käyttäydykään yhtä rakastettavasti kuin ennen, tai kun hän on jopa kiittämätön
antamistasi lahjoista huolimatta. Ainakin minun on tunnustettava, että tällaisessa
tilanteessa mieleeni nousee helposti katkeria ajatuksia lahjan saajasta sekä
halu kelata filmiä taaksepäin, ja ottaa takaisin antamani lahjat, vaikka tällainen motiivi lahjoittamiselle on täysin väärin. Tai joskus käy
jopa mielessä, että lahjat olisi pitänyt antaa sellaiselle henkilölle, joka arvostaa niin kutsuttua”jalouttani” enemmän. Tällaisessa tilanteessa en enää olekaan todellinen lahjoittaja, vaan olen ryhtynyt todellisuudessa käymään kauppaa vastapuolen kanssa; ostamaan lahjoillani hänen arvostustaan.
Toisaalta voimme kohdata tilanteita, joissa toinen osapuoli
haluaa todella vilpittömästi antaa lahjan ilman mitään odotusta vastalahjasta.
Jos ystävä ottaa lahjan vastaan iloiten, on antaja jo saanut palkkansa:
antamisen ilon, ystävän huomion ja rakkauden. Joskus voi kuitenkin olla, että
vastaanottaja kieltäytyy ottamasta lahjaa vastaan. Tilanne on hämmentävä ja
herättää antajassa kysymyksiä siitä, oliko lahja huono vai oliko lahjan
antajassa jokin vialla. Luulen, että lahjan torjuminen tuntuu ensisijaisesti koko
lahjan antajan persoonan torjumiselta. Minä en kelvannutkaan ja se sattuu. Tällaisia
me ihmiset olemme. Meissä on Jumalan meihin antama halu antaa, mutta itsekkään
luontomme takia me emme osaa itsessämme olla antajia tai vastaanottajia Jumalan
tarkoittamalla tavalla.
Jumala on antaja. Jumala antoi sinulle ja minulle elämän
täällä maan päällä. Jos et usko siihen, katso ympärillesi. Puut, kukat, vesi,
aurinko ja eläimet. Mikä niistä on ihmisen tänne tuomaa? Ei mikään. Silti
Jumala aivan kuin tuhlaa meihin rakkauttaan ja lahjojaan. Vain päivän tai pari
elävien kukkien kauneuskin on niin ylenpalttista, että aivan ihmetyttää, miten
paljon Jumala satsaakaan niihin meidän iloksemme.
Me olemme Suuren Antajan, Jumalan, rakkauden kohteita. Hän ei
tyytynyt luomaan meitä vain tätä rajallista aikaa varten, vaan Hän halusi antaa
meille vielä enemmän: ikuisen elämän lahjan Hänen yhteydessään. Jumala tiesi,
ettei meistä olisi käymään Hänen kanssaan tasaveroista lahjojen vaihtokauppaa
syntiemme anteeksisaamiseksi. Silti niin moni ihminen yhä yrittää käydä
vaihtokauppaa Jumalan kanssa. Me niin mielellämme tarjoaisimme hyviä tekojamme maksuksi
synneistämme, mutta miten järjetöntä se onkaan! Ajattele, miten suuri Jumala
on, ja silti Hän antoi meille lahjaksi kaikkensa eli itsensä!
Kun Jeesus kaiken
tuskan, pilkan ja piinan kärsittyään antoi henkensä ristillä, jokainen Hänestä
vuotanut veripisara merkitsi sitä, että Hän tahtoi maksaa hinnan synneistämme ja
ostaa meidät rakkaudellaan omakseen. Tämän kaikenko me poloiset yrittäisimme
kuitata maksetuksi Jumalalle meidän omaa ylpeyttämme hivelevillä hyvillä
teoilla, kun selän taakse piilottamamme reppu on samaan aikaan pullollaan
itsekkyyttä, ahneutta, katkeruutta ja omahyväisyyttä? Raamatussa sanotaan: "Kaikki
me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän
vanhurskautemme (eli omat hyvät tekomme)." (Jes. 64: 6).
Lahja on hyödyllinen saajalleen vasta, kun se
vastaanotetaan. Jumalan lahja on se, että tämän elämän päättyessä ”syntiesi velkakirja”
revitään ja mitätöidään, koska uskoit Jeesukseen, otit Hänet sydämeesi ja
annoit Hänen antaa anteeksi kaikki pahat tekosi, joita meillä jokaisella on
pitkä liuta.
Jumala tahtoisi, että jättäisimme jo kaupankäynnin ja
nöyrtyisimme tunnustamaan, että olemme syntisiä ja tarvitsemme Hänen lahjaansa,
Jeesusta, pelastuaksemme. Silloin Jumala lahjan antajana saisi myös sen, mitä
Hän ainoastaan meiltä haluaa: huomiomme, rakkautemme ja sydämemme, eli meidät
itsemme!
Tiedätkö muuten, onko taivaassa jotain ihmisen tekemää?
Eräs asia on: Jeesuksen käsissä olevat naulanjäljet. Tuo ihmiskunnan julma vastaus Hänelle, joka tahtoi antaa meille kaikkensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti