Jumala on antaja

Minusta on mukavaa saada lahjoja. Lahja sinänsä voi olla vaikka kuinka pieni, mutta sen sisältämä ajatus siitä, että joku toinen on ajatellut juuri minua ja halunnut tuottaa iloa elämääni, on todella ihana! Lahja voi olla aineellisen tavaran lisäksi myös jotain aineetonta, kuten ajan antamista tai auttamista. Usein se ei pelkästään ilahduta, vaan on lähimmäisen kautta tuleva, kipeästi kaivattu vastaus Jumalan puoleen lähetettyyn rukoukseen tai jopa hätähuutoon.

Eri maalaisten ystävien kanssa ollessani olen törmännyt erilaisiin tapoihin suhtautua lahjoihin ja niiden antamiseen. Lahja on aina tärkeä ele, mutta tietyissä kulttuureissa pienikin lahja koetaan niin suurena eleenä, että se on välittömästi korvattava vielä suuremmalla vastalahjalla. Lahjasta saattaa tulla sen antohetkellä jopa taakka, koska saatu lahja muistuttaa saajaansa vielä täyttämättömästä velvollisuudesta korvata saamansa hyvyys jotenkin takaisin. Lahjan antaja taas hykertelee saatuaan ”voitettua” tämän erän ja vapautettuaan itsensä takaisinmaksusta.

Onko tällainen ”lahjasota” sitten todella aina vilpitöntä antamista ja saamista, vai ovatko motiivina sittenkin ylpeys ja oman aseman pönkittäminen? Lahjan antamisen todellinen motiivi paljastuu usein silloin, kun lahjan saaja ei enää käyttäydykään yhtä rakastettavasti kuin ennen, tai kun hän on jopa kiittämätön antamistasi lahjoista huolimatta. Ainakin minun on tunnustettava, että tällaisessa tilanteessa mieleeni nousee helposti katkeria ajatuksia lahjan saajasta sekä halu kelata filmiä taaksepäin, ja ottaa takaisin antamani lahjat, vaikka tällainen motiivi lahjoittamiselle on täysin väärin. Tai joskus käy jopa mielessä, että lahjat olisi pitänyt antaa sellaiselle henkilölle, joka arvostaa niin kutsuttua”jalouttani” enemmän. Tällaisessa tilanteessa en enää olekaan todellinen lahjoittaja, vaan olen ryhtynyt todellisuudessa käymään kauppaa vastapuolen kanssa; ostamaan lahjoillani hänen arvostustaan.

Toisaalta voimme kohdata tilanteita, joissa toinen osapuoli haluaa todella vilpittömästi antaa lahjan ilman mitään odotusta vastalahjasta. Jos ystävä ottaa lahjan vastaan iloiten, on antaja jo saanut palkkansa: antamisen ilon, ystävän huomion ja rakkauden. Joskus voi kuitenkin olla, että vastaanottaja kieltäytyy ottamasta lahjaa vastaan. Tilanne on hämmentävä ja herättää antajassa kysymyksiä siitä, oliko lahja huono vai oliko lahjan antajassa jokin vialla. Luulen, että lahjan torjuminen tuntuu ensisijaisesti koko lahjan antajan persoonan torjumiselta. Minä en kelvannutkaan ja se sattuu. Tällaisia me ihmiset olemme. Meissä on Jumalan meihin antama halu antaa, mutta itsekkään luontomme takia me emme osaa itsessämme olla antajia tai vastaanottajia Jumalan tarkoittamalla tavalla.

Jumala on antaja. Jumala antoi sinulle ja minulle elämän täällä maan päällä. Jos et usko siihen, katso ympärillesi. Puut, kukat, vesi, aurinko ja eläimet. Mikä niistä on ihmisen tänne tuomaa? Ei mikään. Silti Jumala aivan kuin tuhlaa meihin rakkauttaan ja lahjojaan. Vain päivän tai pari elävien kukkien kauneuskin on niin ylenpalttista, että aivan ihmetyttää, miten paljon Jumala satsaakaan niihin meidän iloksemme.

Me olemme Suuren Antajan, Jumalan, rakkauden kohteita. Hän ei tyytynyt luomaan meitä vain tätä rajallista aikaa varten, vaan Hän halusi antaa meille vielä enemmän: ikuisen elämän lahjan Hänen yhteydessään. Jumala tiesi, ettei meistä olisi käymään Hänen kanssaan tasaveroista lahjojen vaihtokauppaa syntiemme anteeksisaamiseksi. Silti niin moni ihminen yhä yrittää käydä vaihtokauppaa Jumalan kanssa. Me niin mielellämme tarjoaisimme hyviä tekojamme maksuksi synneistämme, mutta miten järjetöntä se onkaan! Ajattele, miten suuri Jumala on, ja silti Hän antoi meille lahjaksi kaikkensa eli itsensä! 

Kun Jeesus kaiken tuskan, pilkan ja piinan kärsittyään antoi henkensä ristillä, jokainen Hänestä vuotanut veripisara merkitsi sitä, että Hän tahtoi maksaa hinnan synneistämme ja ostaa meidät rakkaudellaan omakseen. Tämän kaikenko me poloiset yrittäisimme kuitata maksetuksi Jumalalle meidän omaa ylpeyttämme hivelevillä hyvillä teoilla, kun selän taakse piilottamamme reppu on samaan aikaan pullollaan itsekkyyttä, ahneutta, katkeruutta ja omahyväisyyttä? Raamatussa sanotaan: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme (eli omat hyvät tekomme)." (Jes. 64: 6).

Lahja on hyödyllinen saajalleen vasta, kun se vastaanotetaan. Jumalan lahja on se, että tämän elämän päättyessä ”syntiesi velkakirja” revitään ja mitätöidään, koska uskoit Jeesukseen, otit Hänet sydämeesi ja annoit Hänen antaa anteeksi kaikki pahat tekosi, joita meillä jokaisella on pitkä liuta.

Jumala tahtoisi, että jättäisimme jo kaupankäynnin ja nöyrtyisimme tunnustamaan, että olemme syntisiä ja tarvitsemme Hänen lahjaansa, Jeesusta, pelastuaksemme. Silloin Jumala lahjan antajana saisi myös sen, mitä Hän ainoastaan meiltä haluaa: huomiomme, rakkautemme ja sydämemme, eli meidät itsemme!

Tiedätkö muuten, onko taivaassa jotain ihmisen tekemää?

Eräs asia on: Jeesuksen käsissä olevat naulanjäljet. Tuo ihmiskunnan julma vastaus Hänelle, joka tahtoi antaa meille kaikkensa.