Tarvitsemme toisiamme

Perheenjäsenet tarvitsevat toisiaan. Perheemme koostuvat erilaisista ja eri-ikäisistä persoonista, joilla kullakin on omat erityiset lahjansa ja kiinnostuksen kohteensa. Vaikka arjen aherrus ja kiireet syövät lähes jokaisessa perheessä yhteistä aikaa, ovat pienetkin yhdessäolon hetket korvaamattomia perheenjäsenille siksi, että niiden aikana voimme purkaa toisillemme sydäntämme, vaihtaa kuulumiset, lohduttaa, rohkaista ja osoittaa rakkautta käytännössä. Oikeastaan juuri rakkaus, anteeksianto ja niiden osoittaminen sitoo perheenjäsenet lujasti toisiinsa, jolloin perhe on vahva, erottamaton ja pystyy yhdessä puolustautumaan ulkoista uhkaa vastaan.

Jumalan ja hänen lastensa muodostama perhe: seurakunta on ydinperheeseen verrattuna valtavan suuri yksikkö, jonka sisään mahtuu vielä enemmän persoonallisuuksia kuin ydinperheeseen. Lisäksi tulemme eri tilanteista ja olosuhteista. On niitä, joita elämä on kuljettanut mutkikkaita rosoisia teitä ja niitä, joiden latu on ollut tasainen ja suora. Lähtökohdat elämälle ovat olleet kullekin erilaiset, mikä ei voi olla näkymättä itse kunkin elämässä. Silti kiireisen ja stressaavankin nykyajan keskellä seurakuntaperheen jäsenet tarvitsevat kipeästi toisiaan ja yhteyttä, jota voidaan kokea vain viettämällä aikaa toistemme ja Jumalan yhteydessä!

Katto, lattia ja seinät muodostavat rakennuksen, mutta eivät kotia. Rakennus muuttuu kodiksi sen asukkaiden ja heidän välisen yhteytensä myötä. Samoin kaunis kirkkorakennus laajoine toimintoineen ei muodosta seurakuntakotia, vaan seurakuntakoti muodostuu jokaisesta sen jäsenestä, joilla on elävä yhteys ja rakkaus perheen päähän Jeesukseen sekä toisiinsa. Yhteiselo seurakuntaperheen kesken ei ole kitkatonta, mutta Isän tahto ja suoranainen käsky on antaa uudelleen ja uudelleen anteeksi toisillemme, kitkeä joka ikinen katkeruuden juuri ennen kuin se pääsee kasvamaan ja tekemään häiriötä, eli rikkomaan sitä kallisarvoista yhteyttä, joka seurakuntalaisten välille on tarkoitettu (Heb. 12:15).

”Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6:14-15.) Kun todella menemme itseemme tämän Jeesuksen yksiselitteisen käskyn kohdalla, onko meillä enää varaa olla antamatta anteeksi toisillemme? Katson peiliin ja totean: ei ole.

Saarnaajan kirjan paikka osoittaa mielestäni elintärkeät ja olennaiset seikan myös seurakuntaperheen jäsenille: ”Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka. Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös”. Lisäksi Saarnaaja jatkaa: ”yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Eikä kolmisäinen lanka pian katkea.” (4: 9-10, 12). 

Miksi siis seurakuntayhteyttä tarvitaan? - Yhdessä voimme saavuttaa enemmän; toinen toistamme tukien nousemme kaaduttuamme yhä uudelleen pystyyn; koemme yhteydessä Jeesukseen ja toisiimme lämpöä ja hengen paloa, eikä meidän uskomme hiivu tai peräti sammu jäätyämme yksin. Lisäksi kohdatessamme raskaita koettelemuksia ja taisteluja, on meillä perhe, joka taistelee rukouksin rinnallamme, ja näin kolmisäikeinen lanka: sinä, minä ja Jeesus pysymme yhdessä. Erottamattomina.

Jeesuksen johtama seurakunta koostuu armahdetuista syntisistä, joilla on keskenään uskon kautta syntynyt sydämien yhteys. Se ei erottele tai torju erivärisiä ja -taustaisia ihmisiä, vaan rakastaa heidät joukkoonsa Kristuksen rakkaudella. Rakkaus ei ole tunnetila, vaan tahtomaailman päätös: rakastan sinua sisareni ja veljeni, koska Jeesuskin rakastaa meitä. Rukoillaan, että seurakuntamme saisivat olla Jumalan armon ja rakkauden kohtaamispaikkoja meille epätäydellisille, mutta Jeesuksen sovitustyön kautta armahdetuille ihmisille.