Elämämme tärkein valinta

Elämämme on täynnä valintoja. Joillakin valinnoilla on pieni merkitys, joillakin suuri. Tahdon kertoa sinulle omaan kokemukseeni perustuen pohdiskeluani elämämme tärkeimmästä valinnasta, joka on antanut minulle tulevaisuuden ja toivon. 

Uskonto - ihmisen yritys saavuttaa onnellisuus ja pelastaa itsensä

Aika usein törmään siihen, että henkilökohtainen uskoni ja suhteeni Jeesukseen ymmärretään siten, että olen ”kristinusko”-nimisen uskonnon kannattaja. Uskoni niputetaan näin samaan laariin kaikkien eri uskontojen kanssa ajatellen, että jokaisessa uskonnossa on omat ”temppunsa”, rituaalinsa ja tapansa, jonka mukaan pitää elää, jotta saavuttaisin oman uskontonsa päämäärän – oli se sitten valaistuminen, hyväksi ihmiseksi tuleminen, paratiisiin tai taivaaseen pääseminen tai maahan maatuminen. On totta, että maailma on täynnä uskontoja ja kristinusko USKONTONA on yksi sellainen. Myös ateismi tai jokin muu elämänkatsomus ilman mitään ihmistä ”korkeampaa voimaa” on omanlaisensa uskomusjärjestelmä. Tämän kirjoituksen yhteydessä tarkoitan ”uskonnolla” laajasti eri virallisten uskontojen lisäksi myös kaikenlaisia muitakin elämänkatsomuksia ja uskomusjärjestelmiä, joille ihminen on jollain tapaa vihkiytynyt.

Uskonnot sääntö- ja tapakokoelmina ovat rakennelmia, joiden keskiössä on se, mitä ihminen voi itse tehdä oman onnellisuutensa saavuttamiseksi tässä elämässä, ja miten hän voi itse ansaita hyvän osan mahdollisessa kuoleman jälkeisessä elämässä. Mitkä tahansa tavat ja aatteet voivat muodostua ihmiselle kuin uskonnoksi, kun ne tulevat tilkkimään tyhjän sisimmän kaipuuta ja ruokkivat ihmisen onnistumisen tunnetta. Tällaisia tapoja voivat olla säännöllinen kirkossa käynti, rukoukset tai mietiskely, hyväntekeväisyys, terveet elämäntavat ja ruokailutottumukset, järjestöaktiivisuus, urheilu, itsensä sivistäminen tai mikä tahansa muu toimintaa.

Kristinusko pelkkänä sääntö- ja tapakokoelmana noudatettuna on uskonto siinä missä muutkin. Sen nimissä on tehty hyvää ja pahaa, ja sen tavat ja perinteet voidaan kuvata ulkoisesti hyvinkin tarkasti.

Keskiössä ihmisen hyvät teot

Kysyttäessä USKONNON harjoittajalta eli niin sanotusti oman onnensa sepältä, millä perusteella hänen tulisi päästä siihen ”korkeampaan päämääräänsä” oli se sitten taivas, valaistuminen, hyvä olo tai parempi osa jälleensyntymisessä, voi vastauksena usein olla esimerkiksi: ”koska olen yrittänyt olla hyvä ihminen”, ”koska en ole riidoissa kenenkään kanssa”, ”koska olen tehnyt niin ahkerasti hyvää muille ja ansaitsen sen perusteella hyvän osan itsekin”, ”koska olen noudattanut uskontoni ohjeita tunnollisesti”, tai ”koska elämää ei ole kuoleman jälkeen”. Vastausten keskiössä ovat ihmisen omat ansiot ja hyvät teot.

Kun tarkastellaan eri uskontoja ja elämänkatsomuksia, voidaan huomata, että ihmisen hyvyys tai hyvät teot ovat useassa uskomusjärjestelmässä keino päästä tiellä eteenpäin aina lopulliseen, hyvään päämäärään saakka. Kun teet jotain, saat jotain. Kun teet huonosti, kärsit seurauksen, kun teet hyvin, saat ansiosi mukaan. Se, mitä pidämme hyvänä, on tietysti riippuvainen siitä kulttuuriympäristöstä, jossa elämme. Aika monessa uskonnossa köyhien auttamista pidetään hyvänä tekona. Myös toisten ihmisten ystävällinen kohtelu on useissa uskonnossa hyvä teko. En ole kuitenkaan havainnut minkään uskonnon tai uskonnottomuuden keskellä siitä, että ihminen ei tekisi näistä ylevistä periaatteista huolimatta pahaa toiselle ihmiselle. Jos jokin uskonto tai aate järjestelmänä olisi onnistunut tuottamaan ainoastaan hyvää tekeviä ihmisiä, täytyisi jostain päin maailmaa silloin löytyä paratiisi, jossa ei olisi mitään pahuutta.

Mitä ovat hyvät teot?

Sinä ja minä perustamme käsityksemme oikeasta ja väärästä väistämättä johonkin kirjoitettuun tai kirjoittamattomaan ”lakiin” tai elämänfilosofiaan. Ilman tällaista joko kirjoitettua tai ääneen lausumatonta ”lakia”, emme yksinkertaisesti voi sanoa, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Joskus kuulen vedottavan yleismaailmalliseen omaantuntoon tarkoittaen sitä, että ihminen olisi pohjimmiltaan niin hyvä, että hän aina tietää ilman mitään uskonnollista auktoriteettia, mikä on oikein ja väärin. Pystyisimme siten arvioimaan täysin oman käsityksemme perusteella, oliko tekomme hyvä vai paha. Tämän käsityksen tekee ongelmalliseksi se, että toisinaan se, mitä toinen pitää pahana voi olla toiselle jopa hyve, koska käsityksemme hyvästä ja pahasta voi olla täysin erilainen kuin toisen aatteen edustajalla. Esimerkiksi, kun sanotaan, että tappaminen on väärin, niin mihin kukin sen väitteensä perustaa?

Raamatussa kymmenen käskyä on se laki, joka määrittää, mikä on oikein ja väärin, hyvää ja pahaa. Kymmenessä käskyssä sanotaan: ”Älä tapa”. Tällöin tappaminen on lain rikkomista eli paha ja rangaistava teko. Jossain toisessa uskonnossa toisuskoisten tappaminen voi olla sen sijaan jopa hyvä teko, jos se kohdistuu esimerkiksi toisuskoiseen ihmiseen!

Voisi helposti ajatella, että pyyteettömän lähimmäisenrakkauden pitäisi olla itsestäänselvyys jokaiselle ihmiselle. Entä, jos uskot ateistiseen evoluutioteoriaan, jossa ihminen on vain yksi eläin muiden joukossa ja vahvimmat yksilöt pärjäävät eloonjäämiskilpailussa. Olisiko silloin edes moraalisesti oikein rakastaa lähimmäistään tai tehdä hänelle hyvää, kun lähimmäinen on lopulta ”kilpailija” kilpailussa, jossa vain parhaimmat ja vahvimmat yksilöt selviävät? Jokaisenhan pitäisi täten turvata vain oma elämänsä. Mikäli ihminen toimii toisin ja auttaa muita, hänhän todellisuudessa toimii elämänkatsomustaan vastaan.

Miten hyvät teot mitataan?

Kun taas palataan ihmisen omia tekoja painottavaan elämänkatsomukseen, tullaan toisen ongelman eteen: millä mittaamme hyvät teot? Me mittaamme helposti ihmisen hyvyyttä summittaisella mitalla: ”olen hyvä ihminen, koska olen tehnyt sitä ja tätä”.

Missä kulkee hyvän ihmisen raja? Tarvitseeko hyviä tekoja tehdä myös toisille ihmisille, vai riittääkö, että teen niitä vain sen verran kuin se on omaa etuani ajatellen tarpeen? Kuinka paljon hyviä tekoja on tehtävä ollakseen se hyvä ihminen?

Entä painavatko vaakakupissa ihmisen pahat teot ollenkaan? Ovatko ne täysin arvioinnin ulkopuolella? Jos pahat teot ovat arvioinnin ulkopuolella, olisi loogisen päättelyn tulos se, että jokainen ihminen on hyvä, koska uskoisin, että jokainen ihminen kykenee elämänsä aikana edes yhteen hyvään tekoon tai ajatukseen.

Jos pahat teot ovat kuitenkin mukana ihmisen hyvyyden arvioinnissa, niin kuka voi absoluuttisella tarkkuudella sanoa, tulevatko kaikki pahat teot ja ajatukset varmasti vaa’alle mukaan, ja kumpia on todellisuudessa enemmän? Se on rehellisesti sanottuna täysin mahdotonta sanoa, koska olemme itse enemmän tai vähemmän puolueellisia tuon asian suhteen! Olen itse huomannut, että on mukavampaa kertoa muille niistä hyvistä asioista, joita on tehnyt tai ajatellut, mutta en mielelläni kerro pahoja tekojani tai hävettäviä ajatuksiani niille ihmisille, joita haluan miellyttää. Hehän voisivat alkaa ajatella minusta, että olen paha ihminen! Toisaalta haluamme usein uskoa olevamme parempia kuin olemmekaan. Se on sitä ihmisen perimmäistä YLPEYTTÄ! Omien pahojen tekojensa tunnustaminen vaatii nöyrtymistä, mikä on ihmisluonnolle erittäin vaikeaa.

Johtopäätöksenä tästä päättelyketjusta voisi sanoa, että ihmiselämän hyvien ja pahojen tekojen totuudenmukainen punnitseminen on vaikeaa. Kun raja vedetään hyvän ja pahan ihmisen kategorioiden välille, olet jommallakummalla puolella. Et voi olla yhtä aikaa molempia. Olemme joko 1. kokonaan hyviä, jolloin on oikeastaan yhdentekevää, mitä pahaa teemme, kun kuitenkin se yksikin hyvä teko riittää hyvittämään kaiken pahuutemme. Usko hyvän tekemisellä ansioitumiseen käy tavallaan turhaksi. Jos olemme todella rehellisiä itsellemme, olemmeko todella kokonaan hyviä? Toisaalta voimme olla 2. kokonaan pahoja ja silloin asiat ovat aika huonolla tolalla. Mikään hyvä ponnistelu ei riitä ja olemme tuomittuja pahoiksi ihmisiksi.

Kolmas vaihtoehto on ajatella, että olemme sekä hyviä että pahoja ja että vaaka keinahtelee vuorotellen puolelta toiselle tai pysyy jatkuvasti vaakatasossa. Tämä vaihtoehto sisältää paljon epävarmuutta ja epätoivoista ponnistelua, koska koskaan et voi varmuudella tietää, oletko hyvä, paha vai puoliksi kumpaakin. Entä jos kuolema koittaisi sillä hetkellä, kun olet keikahtanut pahan puolelle? Et voisi olla ennen kuolemaasi varma asemastasi siinä päätepisteessä, johon olet matkalla. Tämä vaihtoehto voi saada ihmisen luovuttamaan ja lopettamaan koko asian ajattelun, koska et voi olla koskaan varma siitä, mikä tilasi on. Tämä vaihtoehto voi myös saada ihmisen pelkäämään ja ponnistelemaan kaikella voimalla, jotta hän pysyisi siellä hyvän ihmisen osastossa. Mikään ei olisi kuitenkaan varmaa.

Jos maailmankuva on taas puhtaasti evoluutioteoriaan perustuva, ei ihmisen tekoja voi kaiketi arvioida hyviksi ja pahoiksi kuin sen perusteella, miten hyvin ihminen saa ajettua omia etujaan ja sukunsa jatkuvuutta eteenpäin. Jos ihmisellä ole uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, tekojen kauaskantoisimmilla seurauksilla on tuskin suurta merkitystä, koska elämme ja kuolemme tällöin ilman korkeampaa elämän tarkoitusta.  Tällöin esimerkiksi huumeiden käyttöä ja ryyppäämistä voisi pitää pahana asiana vain silloin, jos se tämän elämäni aikana tekee MINUN olostani ja elämästäni laadultaan huonomman. Voidaan kysyä, mitä tämä elämä sitten antoi ja mitä jäi käteen? Jos se oli vain tässä, oliko se kaiken vaivan arvoista?

Edellä mainittujen, ihmisten omien tekojen riittävyys on asiaa tosissaan pohtivalle ahdistavaa ja ahdistuksensa välttämiseksi monet kieltäytyvätkin ajattelemasta näitä asioita ja ennen kaikkea kuolemaa. Muuttaako ajattelematta jättäminen kuitenkaan tosiasioita ja siirtääkö se edessämme olevaa kuolemaa kauemmaksi?

Jumalan pelastussuunnitelma

Raamatun mukaan Jumala on täysin puhdas, pyhä ja oikeudenmukainen. Hän loi ihmisen ja halusi, että tämä eläisi Hänen yhteydessään niitä pelisääntöjä noudattaen, jotka Jumala on laissaan, eli kymmenessä käskyssä antanut. Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon, mutta ihminen käytti vapauttaan väärin ja alkoi tehdä Jumalan tahdon vastaisia asioita eli syntiä. Synti rikkoi Jumalan ja ihmisen välisen yhteyden. Jumalan oikeudenmukaisuuden tähden jokainen synti – pieni tai suuri - on rangaistava teko ja tuo rangaistus on kuolema, iankaikkinen ero Jumalasta eli kadotukseen joutuminen. Kuten tiedämme, ihminen ei pysty ikinä elämään sellaista elämää, että hän ei kertaakaan elämänsä aikana rikkoisi yhtään käskyä vastaan edes ajatustensa tasolla. Hän ei voi saada korjattua tätä yhteyttä Jumalaan omilla hyvillä teoillaan, koska hyvät teot eivät mitätöi pahoja tekojamme. Täten Raamattu siis osoittaa JOKAISEN ihmisen syntiseksi.

Samalla, kun Jumala vihaa syntiä eli Hänen lakinsa rikkomista, Hän kuitenkin rakastaa ihmistä suunnattomasti! Koska Jumala näki, ettei kukaan ihminen voi synnin takia saada takaisin yhteyttä Jumalaan, Hän antoi meille sijaiskärsijäksi oman poikansa Jeesuksen. Jeesus eli synnittömän elämän ja Hän ei tekojensa perusteella olisi ansainnut rangaistukseksi kuolemaa. Jumala kuitenkin sälytti meidän ihmisten rangaistukset Jeesuksen kärsittäväksi. Vaikka Jeesus oli Hänelle äärettömän rakas, Hän oli valmis uhraamaan Hänet, jotta meidän pahat tekomme tulisivat sovitetuksi ja meillä ihmispoloisilla olisi mahdollisuus saada takaisin yhteys Jumalaan ja päästä taivaaseen.

Pelastussuunnitelma tulee vastaanottaa henkilökohtaisesti

Vaikka Jumala on omalta puoleltaan tullut ihmistä vastaan ja tarjoaa Hänelle uskon kautta mahdollisuuden pelastua ”kuolemantuomiolta”, on ihmisellä edelleen oma vapaa tahto joko ottaa tuo pelastus vastaan, tai jättää se käyttämättä. Raamatun mukaan ihmisen sielu on kuolematon ja se jatkaa elämäänsä ruumiin kuoleman jälkeenkin. Automaattinen matkustussuuntamme ilman pelastuksen vastaanottamista on kadotus, koska emme ole synnittömiä.

Pelastava usko ei ole uskonnollisuutta

Saadaksemme ”vapautus kuolemantuomiosta”, ihmisen tulee tunnustaa Jumalalle syntinsä, pyydettävä niitä anteeksi ja uskottava Jeesukseen. Jeesukseen uskominen ei ole kristillisten asioiden harrastamista tai tietämistä tiedon tasolla, vaan se on sitä, että ihminen hyväksyy Jeesuksen elämänsä Herraksi.

Tällöin ihminen ei siis ole enää oman elämänsä herra, vaan Jeesus saa luvan hallita hänen elämäänsä. Henkilökohtaista uskonratkaisua ja parannuksentekoa ei voi korvata esimerkiksi kirkon tai seurakunnan jäsenyydellä tai niillä hyvillä teoilla, koska se ei ole pelastavaa uskoa, vaan ihmisen rakentamaa uskonnollisuutta. Vasta uskonratkaisun ja parannuksen teon jälkeen ihmisen elämään astuu esiin Jumalan armo ja tästedes Jeesukseen uskova ihminen ei ole kuolemaan tuomittu, vaikka syntinen edelleen onkin. Armo ei ole veruke tehdä syntiä, vaan päinvastoin se auttaa elämään Jumalan tahdon mukaan ja vastustamaan syntiä.

Miksi valitsen uskon Jeesukseen?

Kun ajattelen omaa elämääni, voin todeta, että haluan elämältäni onnellisuutta ja turvallisuutta, kuten moni muukin ihminen. Sen pätkän, kun täällä elän, voisin selviytyä läpi välittämättä Jumalasta tai elämällä uskonnollista, nimikristillistä elämää ilman todellista uskoontuloa. Asiat voisivat rullata eteenpäin eikä mikään uhkaisi turvallisuuden tunnettani. Kuitenkin elettyäni uskossa Jeesukseen jo monta vuotta, voin todeta, että usko Jeesukseen on antanut elämääni vahvan turvan ja tarkoituksen. Olen saanut kokea konkreettista Jumalan apua, kun olen rukoillut Häntä. Syvin onneni ja turvani eivät ole kiinni ainoastaan elämän olosuhteissa, menestymisessä, rikastumisessa tai terveydessä, mitkä ovat loppujen lopuksi aika häilyviä ja herkästi menetettäviäkin asioita elämässä. Elämälläni on tarkoitus ja päämäärä.

Jos oletetaan, että olisi olemassa kuoleman jälkeinen elämä, tahtoisin tietenkin saada siellä parhaimman osan, mikä on tarjolla. Voisin yrittää ansaita tuon parhaimman osan tekemällä hyviä tekoja. Niiden tekemisestä kun saa hyvän mielen paitsi itselleen, myös muille. Ollessani rehellinen itselleni ja muille, en voi kuitenkaan sanoa, että tekisin vain hyviä tekoja ja ajattelisin vain hyviä ajatuksia. Raamatun ilmoituksen pohjalta voin helposti todeta, että ilman Jumalan pelastussuunnitelman vastaanottamista olisin tekojeni perusteella tuomittu kadotukseen. Siksi en tahdo menettää koko elämääni ja tulevaisuuttani, vaan tahdon pitää kiinni uskosta Jeesukseen ja siitä vahvasta toivosta, että pelastussuunnitelman vastaanottaneena pääsen kerran taivaaseen!

Mieti asiaa!

Ennen kuin suoralta kädeltä hylkäät edellä mainitun Jumalan pelastussuunnitelman elämässäsi, mieti, jos Jumala, Jeesus ja taivas, ja toisaalta saatana ja kadotus ovatkin totta, ja Jeesuksen vastaanottaminen elämän Herraksi olikin ainoa mahdollisuus päästä taivaaseen? Kuoleman jälkeen valintaansa ei voi enää muuttaa, vaikka tahtoisikin. Itse en halua ottaa sitä riskiä, että joudun katumaan kuoltuani. Silloin, kun minulla ei ole enää mahdollisuutta valita. Jos tämä kaikki olisi ollut vain satua, eikä kuoleman jälkeistä elämää olisi, menettäisitkö jotain? Tähän viimeiseen vaihtoehtoon en itse usko, koska Jeesus on totta minun elämässäni!