Yläkerroksissa tuuli alkaa puhaltaa navakammin rappusten välistä ja tiedän, että putoan ja tuhoudun, jos luiskahdan pois näiltä rappusilta. Takuutodistuksessa vakuutettiin, että pääsen varmasti ylös, jos vain kuljen näitä rappusia. Tartun kaiteeseen paniikin vallatessa kiinni yhä lujemmin, mutta pätkä kaiteesta pettää ja irtoaa ja osalla tulevaa matkaa ei kaidetta näy laisinkaan. Mitä minä nyt teen?
Myönnän, että edellä kuvattu tilanne olisi minulle toteutuessaan kuin toisinto painajaisistani, koska pelkään tosielämässä hyvin paljon korkeita paikkoja. Kerran eräs ystäväni sanoi ajatuksen siitä, saatan potea korkean paikan kammoa myös hengellisessä elämässäni. Asia jäi mietityttämään ja en oikein ymmärtänyt sitä. Yhtäkkiä tänään selitys asiaan ”jysähti” ajatuksiini.
Kun olen eräänä päivänä tullut uskoon, olen saanut etuoikeuden lähteä seuraamaan Jeesuksen viitoittamaa pelastuksen tietä, aivan kuin noita portaita, jotka johtavat lopulta taivaaseen. Olen saanut sisimpääni vahvan Pyhän Hengen vakuutuksen siitä, että Jumala ja Hänen Sanansa ovat lujia ja järkähtämättömiä. Vaikka ne ovat ikiaikaisia kuin nuo edellä kuvatut portaat, niissä on itse Jeesuksen, Jumalan pojan antama takuu siitä, että ne kestävät, vaikka kaikki ympärillä olevat tukirakennelmat ja kaiteet - kuten vaikkapa ystävät - viereltä katoaisivat. Jeesus lupaa Sanassaan: "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa." (Matt. 24: 35).
Käsitän, että uskonelämässämme uskomme Jumalaan tulisi kasvaa siten, että se on yhä vähemmän kiinni meissä itsessämme ja niissä asioissa, mitä näemme tai tiedämme. Uskon tulisi vastaavasti kiinnittyä siihen Jumalaan, joka on kaiken inhimillisen tiedon yläpuolella. Kuten Johannes sanoo: "Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä." (Joh. 3:30).
Olen miettinyt uskonelämäni aikana sitä, kestävätkö nuo ”rappuset” silloinkin, kun maailma pilkkaa täydeltä laidalta Raamatun Sanaa ja siihen uskovia puhaltaen päällemme kuin tuo kylmä, navakka tuuli. Kun tätä mietin, nosti Jumala mieleeni Raamatun lehdiltä luvun, jossa seurakunnan perustaja Pietari jo edeltä varoitti viimeisinä päivinä tulevista pilkkaajista, jotka kyseenalaistavat Jumalan omilleen antamat lupaukset ja hän kehotti uskovia olemaan varuillaan, ”ettette…lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne”(2. Piet. 3: 17). Rappuset kestävät, kun kuljemme niitä pitkin.
Olen myös kipuillut sitä, millainen Jumala lopulta oikein on. Tunnenko edes Häntä? Miksi Hän ei aina toimi niin kuin minä odotan? On ollut vaikeaa ottaa seuraavaa askelta uskon rappusilla eteenpäin, jos edellisellä askelmalla en saanutkaan sitä rukousvastausta, mitä halusin, itkin ja huusin tai jota yritin tuskaisesti saada uskollani ja ponnisteluillani syntymään. Olen jopa epäillyt Hänen Sanojaan ja luotettavuuttaan. Tajusin, että jumalakuvani on ollut pirstaleinen ja väärä, koska se on ollut kiinni kokemuksissani, tunteissani ja tässä näkyvässä maailmassa Raamatun Sanan sijaan.
Kuitenkin Jumala on itse aina taluttanut minua eteenpäin ja nuo rappuset ovat olleet todella vahvaa tekoa. Hän on usein yllättänyt minut hyvyydellään, kun sitä vähiten osasin odottaa. Hän on pitänyt minusta lujasti kiinni, vaikka en itse ole ollut hänelle uskollinen.
Olen tänään kasvokkain sen tosiasian edessä, että ymmärrän Jumalan valtasuuruutta vain vähän, ja että Hän on järkähtämättömästi uskollinen ja luotettava, Kaikkivaltias Jumala silloinkin, kun minun looginen ajatteluni on ajautunut umpikujaan. Jumalan suurin halu on pelastaa meistä jokainen ikuiselta kadotukselta taivaaseen ja kaikki Hänen lupauksensa koskien tuota pelastussuunnitelmaa ovat ikiaikaisia ja aina voimassa olevia. Jumalan kaikki lupaukset ovat Jeesuksessa voimassa, ja Häneen uskomalla pysymme niillä rappusilla, jotka vievät perille. Vaikka uskon tietä eteenpäin kulkiessani huomaan yhä useammin sen, etten itse ymmärrä, tulee minun tarttua sitä lujemmin Hänen Sanaansa ja kulkea eteenpäin, kuten Paavali sanoo: "en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 3: 14).
Kun kerran pääsemme perille Jeesuksen luo, avautuvat meille uudet näköalat sekä ymmärrys asioihin ja niiden lopullisiin tarkoituksiin. ”Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.” (1. Kor. 13:9-12).
Kiitos sinulle uskollinen Jeesus kaikesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti