Suljetun oven takana

Se tunne, kun olet kovalla tohinalla menossa ostoksille, tartut ovenkahvaan, kiskaiset sitä, ja huomaat oven olevan tiukasti lukossa. Apteekki on kiinni, kauppa on suljettu ja edessä on monta pyhäpäivää. Ei auta kiukuttelu, ei kahvan tempominen. Ovi on ja pysyy kiinni. On odotettava.

Elämässä on paljon asioita, joiden toteutumista on odotettava. Kaikki alkaa siitä ajatuksesta, että haluan hankkia, tehdä tai saavuttaa jonkin asian. Teen asian edellyttämät valmistelut omalta osaltani, kuten haen työtä, alan säästää rahaa, opiskelen tai muuta sellaista. Odottaminen on usein silti aikaa, jolloin kaikki tuntuu pysähtyvän. Varsinkin, kun koen olevani valmis uuteen, mutta olosuhteiden pakosta se viimeinen ovi pysyy suljettuna. Minuutti tuntuu tunnilta ja kuukausi vuodelta. Se on usein aikaa, jolloin tuntuu, kuin olisin ahtaassa tuulikaapissa odottamassa sisäänpääsyä. Välillä koputan ovea asiallisen rauhallisesti ja välillä taon sitä itkunsekaisella ja turhautuneella mielellä. En osaa vain odottaa ja luovuttaa, vaan väsytän itseni, kun toivottua vastausta ei tule, ja ovi pysyy suljettuna. Takana oleva ovi on jo kiinni, mutta eteenkään en pääse.

"Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani." (Psalmit 42: 12)

Olen elämässäni joutunut seisahtumaan kuvainnollisessa tuulikaapissani olevan peilin ääreen, kun ovi, jonka aukeamista olen odottanut, on pysynyt suljettuna. Vaikka olen ajatellut olevani valmis uuteen, peili on näyttänyt, että jotain olennaista on vielä minussa kesken, tai Jumalan aika ei ole vielä tullut, ja siksi ovi pysyy suljettuna. En ehkä ole vielä valmis luopumaan omasta yrityksestäni avata ovea, ja luovuttaa asiaa täysimääräisesti Jumalan hoidettavaksi Hänen aikataulussaan. Miksi olet niin ääneti, Jumala?

"Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee." (Sefanja 3: 17)

Raamattu toimii peilinäni, kun seison suljetun oven takana tuulikaapissani. Tekee kipeää laittaa pois asioita, joita Raamattu osoittaa löytyvän minun sydämestäni. Ne eivät ole niinkään ulkoisia tekijöitä, vaan sydämen ylpeyden aiheuttamia oireita, joihin haluaisin minulla olevan oikeus. Kateus niitä kohtaan, joiden ovi on jo auennut, syytösmieli Jumalaa tai ihmisiä kohtaan tai itsesääli, jonka lonkeroihin kietoutuessani katselen maailmaa vain omasta näkökulmastani. Suljetun oven takana minusta palaa pois asia kerrallaan.

"…että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan" (1. Piet. 1: 7)

Aikanaan ovi aukeaa ja ovesta sisään kävelee vähemmän itseään täynnä oleva ihminen, jonka elämän tuhkasta on alkanut hiljalleen versoa jotain uutta ja kaunista.

”Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea…” (Ilm. 3: 8)

"Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?" (Jes. 43: 18-19)