lauantai 15. syyskuuta 2012

Rakas


Kun sinua ei vielä ollut, olit rakas. Sait ominaisuutesi ja piirteesi piilossa, suuren taiteilijan ateljéssa. Sinun tekijäsi katsoi sinuun ja sanoi: ”En ole tehnyt virhettä. Olet täydellinen luomus, minun rakkaani”.

Synnyit tähän maailmaan. Parkaisten aloitit taipaleesi etsien lämpöä ja huolenpitoa. Niin avuttomana, silti suurten käsien kannattelemana. Saatoit syntyä toivottuna tai sellaisena, jota vahingoksikin kutsuttiin. Olit silti rakas!

Nousit jaloilleen, riensit suureen maailmaan, sydän auki rakkaudelle. Kaunis unelmasi rakkaudesta mureni, kun luottamus ihmiseen kaatui kulissin lailla elämän navakoissa tuulissa. Tyhjyys hiipi sisimpään, huutaen tarkoitusta elämään. Olit yhä eräälle rakas. Hän itki, kun näki sinun itkevän.

Salpasit haavoittuneen, särkevän sydämesi tuhannen lukon taa, ja hukkasit avaimen. Peili särkyi ja katsoit kuvaasi rikkinäisen kuvastimen vinoutuneesta heijastuksesta. Tunsit itsesi niin arvottomaksi. Olit silti täydellinen luomus ja rakas!

Teit väärin, sen ymmärsit itsekin, kun epäröiden otit ensiaskeleen valheen ja katkeruuden mutkaiselle polulle. Peitit haavoittuneen itsetuntosi vahvoilla sanoilla, uhkuen katkeran kostomielen synnyttämää tahdonvoimaa. Minä selviä, minä taistelen. Minä näytän niille. En tarvitse ketään. Nostit pääsi ylväästi ylös, kovetit itsesi, ettei kukaan enää särkisi, ajattelit. Silti eräs näki koko ajan kuoresi sisään, ja ajatteli sinusta: ”Olet rakas ja tahdon korjata sinut ehjäksi!”.

Vuodet ovat kuluneet. Elämä on antanut ja ottanut. Tuonut tyyneyttä ja rauhaa, mutta hetkittäin kuin hyökyaalto tuhonnut sen, mitä olet rakentanut. Salpojen taakse lukittu sydän on täyttynyt pelolla ja tyhjyydellä. Ponsi, joilla yritit pitää kasassa elämäsi, on vähitellen hiipunut. Elämästä on tullut epätoivoista uintia vastavirtaan uomassa, joka on liian syvä jalkojen tavoittaa, ja jonka rannat ovat liian kaukana käsien tarttua.  Sisimpäsi kuoreen on tullut särö, ja pelkäät, ettei kukaan tule siitä sisään, ja vahingoita.

Sinun vierelläsi on yhä eräs, joka etsii katsettasi. Hän on ollut siinä läpi elämäsi. Et saata katsoa Häneen, koska pelkäät Hänenkin torjuvan sinut. Silti Hänen läheisyydessään tunnet sen hyvyyden ja turvallisuuden, jota sisimpäsi ikävöi. Tuo eräs on rakastanut sinua koko elämäsi ajan, ja hän näkee umpikujaan ajautuneessa elämässäsi vielä täydet mahdollisuudet. Hän haluaisi tulla elämääsi ja yksinäisyyteesi, kulkemaan sinun kanssasi, vapauttamaan sinut kuormistasi. Hän ojentaa sinulle kätensä, ja kysyy tahdotko tarttua rakastavaan käteen, joka ei päästä sinua hukkumaan koskaan, ei milloinkaan. Tahdotko laskea tuon rakkauden varaan elämäsi, vai vieläkö torjut Hänet jatkaen ponnisteluasi yksin mustassa virrassa, joka ennen pitkää vie sinut mukanaan? Hän jää vierellesi odottamaan käsi ojennettuna ja kuiskaa: ”Rakastan sinua! Tartu käteeni!”.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti