Viimeinen kuulutus

Lentokone on lähtövalmiina. Lentokenttävirkailija tarkistaa matkustajalistaa, ja huomaa yhden matkalle aikoneen henkilön puuttuvan koneesta. Pian lentokentällä kajahtaa kuulutus: ”Matkustaja Maija Mainiota pyydetään saapumaan välittömästi lähtöportille.”.  Virkailija vilkuilee ympärilleen. Missä on Maija?

Kuluu hetki, ja virkailija tarttuu jälleen mikkiin toistaen: ”Matkustaja Maija Mainiota pyydetään saapumaan välittömästi lähtöportille.”. Lähtöportilla virkailija vilkuilee jälleen ympärilleen, pyöräyttää silmiään ja kohauttaa hartioitaan. Lähtöportilla valmiina olevat matkustajat odottavat kärsimättömästi, koska päästään lähtemään kohti määränpäätä. Muutamien kämmenenpohjat hikoilevat jännityksestä ja vatsanpohjassa kihelmöi ihanasti: ”Kohta me lähdetään täältä!”. Odotettu lento on kaikkien aikojen viimeinen lento tuohon kohteeseen.

Virkailija avaa mikrofonin vielä kerran: ”Tämä on viimeinen kuulutus. Portit suljetaan. Matkustaja Maija Mainiota pyydetään saapumaan välittömästi lähtöportille.”. Valotaululla vilkkuu teksti ”Gate closing”. Virkailija sulkee mikrofonin, ja laittaa lähtöportin kiinni. Matkustajat siirtyvät koneeseen. Maijaa ei näy.

Uljas valkosiipinen lentokone siirtyy kiitoradan päähän, ja lennonjohdon käskystä tuo jetti ampaisee täyteen vauhtiin kohoten korkeuksiin. Valkosiipi katoaa pian tummaksi käyneelle taivaalle, myrskyä enteilevien pilvien tuolle puolen. Lähtöportilla on hiljaista. Valotaululla lukee teksti ”Gate closed”. Portti on suljettu.

Tax-free -myymälän ostokset kassissaan Maija notkuu lentokentän baarissa tuoppi kourassaan. Ajantaju on mennyt, ja Maijan valtaa epämiellyttävä tunne siitä, että hän on viipynyt täällä liian kauan. Kyllähän Maija halusi lähteä määränpäähän. Hän oli tehnyt valmistelujakin lennolle lähdön suhteen, kuten pakannut mukaan tärkeitä asiakirjoja. Viime hetkillä tuli vaan paljon kiinnostavaa katseltavaa ja osteltavaa. Maija oli kuullut tuosta kohdemaasta paljon. Jo lapsena hän unelmoi kerran matkustavansa sinne loppuiäkseen, kun lentäjä tulisi häntä hakemaan. Lento määränpäähän tapahtuisi joko aiemmin, yksin lentäjän kanssa yksityiskoneessa, tai sitten viimeisellä lennolla yhdessä samaan suuntaan matkaavien matkakumppanien kanssa. Matkaan lähdön teki erikoiseksi se, että lennolle ei ilmoitettu tarkkaa lähtöaikaa. Kapteeni itse oli luvannut kutsua jokaisen lähtijän erikseen mukaan. Kutsuun piti toki vastata myöntävästi, ja olla valmiina koko ajan, jottei jäisi matkasta.

Maija oli ajatellut seurailla tilannetta hieman etäämpää. Hän tiesi, että kapteeni oli kutsunut hänetkin, mutta hän ei ollut vielä vastannut kutsuun myöntävästi. Lentoon tuntui olevan vielä niin pitkä aika, että odotellessaan joutaisi ”relata” baarissa tovin jos toisenkin. Ehtisihän sitä sitten viimeisen kuulutuksen aikaa kipaista portille, ja hoitaa itsensä sisään koneeseen. Maijaa oli pidemmän aikaa ärsyttänyt sellainen muiden matkalle lähtevien kiihkoilu ja kiirehtiminen, että hän halusi erottautua tuosta porukasta. Kaikki kutsuun myöntävästi vastanneet ja lähtöportilla ilmoittautuneet puhuivat ja unelmoivat aina vaan siitä määränpäästä. Maija halusi nauttia tarjonnasta, jota kentällä oli, ja joka haihdutti häntä kalvavaa epävarmuutta matkan suhteen. 

Matka olisi lopullinen, sen hän ymmärsi. Määränpää olisi ihana ja matkalta poisjääneiden osa oli kammottava. Maija tiesi myös sen, että hän ei ollut ikinä tullut vastaanottaneeksi matkalle vaadittavaa lippua, jonka kapteeni oli jo varannut lähtöportille, jaettavaksi lahjaksi niille, jotka vastaisivat kutsuun myöntävästi. Maija tiesi, että lahjan vastaanottamalla hän luovuttaisi koko elämänsä kapteenin ohjaukseen. Maija ei kuitenkaan halunnut luottaa kuin itseensä – ainakin toistaiseksi. Maija oli päässyt läpi alustavan lähtöselvityksen hyvin kopioidulla, väärennetyllä lipulla, mutta arveli itsekin, että viimeisellä lähtöportilla väärennös saattaisi paljastua, ja hänen matkustusoikeutensa evättäisiin. Hän oli luottanut siihen, että viimeisen kutsun kaikuessa hän rientäisi nopeasti tarkastuksen läpi, ja kiireiset virkailijat eivät ehtisi enää kiinnittää huomiota hänen väärennettyyn lippuunsa. Hän oli varautunut esittämään lähtöportilla hankaluuksien ilmetessä myös lukuisan todistusnipun pätevyydestään eri elämän saroilla, jolloin hän uskoi virkailijan vakuuttuvan hänen oikeudestaan lähteä matkaan.

Maija raahautuu lähemmäs lähtöporttia, jonka valot on jo sammutettu. ”Miksi täällä on niin hiljaista”, Maija ihmettelee. ”Missä virkailijat ovat?”. Maija vilkaisee hätääntyneenä ympärilleen, ja huomaa kauhukseen matkalle lähdössä olleen joukon hävinneen portilta. Maija ryntää lipunmyyntitiskille, ja vaatimalla vaatii, että saisi ostaa lipun tuohon kohdemaahan, jos vain vielä lähtisi edes yksi lento! Hän on nyt valmis maksamaan matkasta kaiken, mitä se maksaa, ja vaikka vähän ylihintaa. ”Lipunmyynti on suljettu.”, virkailija sanoo. ”Äskeinen lento oli lisäksi viimeinen lento tältä lentokentältä. Koskaan.” .”Te ette käyttäneet omaa mahdollisuuttanne, ja nyt on liian myöhäistä. Valitan.”.

Maija huutaa itkunsekaisella äänellä vielä uutta mahdollisuutta, mutta virkailija toteaa: ”Teitä kutsuttiin mukaan kolme kertaa.”. ”Jokainen kuulutus kaikui kovaäänisistä ympäri lentokentän, ja teidän nimenne vilkkui joka ikisellä valotaululla.”, virkailija painottaa. Maija rojahtaa epätoivon ja ahdistuksen lamauttamana lattialle, ja päivän tapahtumat kelautuvat hänen mieleensä kuin filminauha.

Kyllähän Maija oli kuullut itseään kutsuttavan. Ensimmäisellä kerralla hän hätkähti, ja oli vähällä juosta suoraan portille. Kuitenkin hän alkoi empiä ja lykkäsi asiaa tuonnemmaksi: ”Kyllähän ne kuuluttavat vielä toistamiseen. Ehtiihän sitä vielä myöhemminkin. Voisin tässä vielä katsella tätä lentokentän tarjontaa ja rentoutua.”. Toisen kuulutuksen aikaan Maija oli tax-freessa tekemässä parfyymiostoksia. Hän kuuli jälleen kutsun, mutta painoi sen taka-alalle, sillä oli juuri löytänyt uutuustuoksujen hyllyn, jossa oli myynnissä juuri niitä parfyymeja, joita Maija oli havitellut jo pidemmän aikaa.

Tuoksun levitessä Maijan iholle, Maija tunsi itsensä ylelliseksi ja jopa muodikkaammaksi kuin tuolle matkalle lähdössä oleva sakki, joka ei ollut innostut lentokentän viihdykkeistä, vaan oli odottanut lähtöportilla lähtöä jo liki ikuisuuden, ja siinä sivussa rohkaissut matkaan mukaan vielä ihan uusia, kapteenin kutsumia matkustajiakin. Jossain suhteessa Maijaa ärsytti tuo väki ja heidän yhdelle asialle vihkiytymisensä. Hän tiesi, että joukossa oli monenmoista persoonaa, ja hän ajatteli itse olevansa totta puhuen jalompi luonne kuin useimmat heistä. Kukaan heistä ei olisi teoillaan ansainnut korkea-arvoisen kapteeni kutsua ja ilmaista matkalippua, mutta minkäs teet. Kapteeni oli erittäin jalo, kun antoi heille kaiken anteeksi ja tahtoi tuollaisen ”rupusakin” kanssaan unelmien maahan. Halveksivasta asenteestaan huolimatta Maija koki sisimmässään pistoksen aina katsoessaan joukkiota. Heidän matkaintonsa muistutti häntä laittamaan matka-asiansa kuntoon ja kiiruhtamaan portille.

Kolmannen kuulutuksen lähestyessä Maijan sydän jyskytti kiihkeästi, ja hän tiesi hetkensä pian koittavan. Hänessä paloi halu lähteä, mutta pelko maineen menetyksestä kasvoi yhä suuremmaksi. Entä, jos puhe viimeisestä lennosta ei olisikaan totta, vaan päivä nousisi taas huomennakin, ja lennot samaan kohteeseen tulisivat jälleen tarjolle. Sisäinen piina ajoi Maijan hakemaan helpotusta tuopin äärelle, kovaäänisen musiikin jytkeeseen, jossa Maija halusi vaimentaa tuon sisäisen tietoisuuden siitä, mitä hänen tulisi tehdä. Kolmas kuulutus kajahti ilmoille vaatien Maijaa nyt lähtemään, mutta baarin kovaäänisestä jyskyttävä rytmikäs musiikki peittosi kuulutuksen pian alleen, ja tahti tahdilta matkalle lähtevien iloiset äänet loittonivat yhä kauemmas. Viimeisimmätkin matkustajat kiiruhtivat valkoiseen jettiin, kotimatkalle.  Portti suljettiin. Lopullisesti.

Kuin patojen takaa purkautuva vesimassa, kuuma kyynelvirta valuu nyt lammikoksi tummalle lattialle kuljettaen mukanaan syvää pettymystä, ikävää, pelkoa ja epätoivoa.  Surujen lammikon vedestä heijastuu Maijan itkuiset kasvot ja tuskanhikinen sekä väsynyt olemus, joka anoo tuskin kuultavalla äänellä: ”Mä tahdon mukaan! Mä tahdon mukaan!”. ”Jeesus, anna mulle vielä mahdollisuus!”. Ajatukset alkavat selkiytyä ja Maija huomaa helpotuksekseen makaavansa huoneensa lattialla yöpaidassaan, painajaismaisen yöunen jäljiltä. Maija näkee yöpöydällä Raamatun, sen vanhan rippikoulussa saadun, jonka hän illalla kaivoi kaapista hakeakseen lohtua sisimpänsä tyhjyyteen. Maija silmäilee auki olevaa Raamattua ja hänen silmiinsä osuu kohta, jossa sanotaan: ”Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”. Siinä se on: kapteeni Jeesus, jonka antama matkalippu kelpaa viimeisellä portilla.

Maija tietää hetkensä tulleen kyynelten tulviessa silmistä ja nyyhkytysten vavisuttaessa hänen koko olemustaan. Yöuni kelautuu mielessä, ja Maija muistaa ahdistavan tunteen, jonka hän koki unessa jäädessään koneesta. Maija kuiskaa arasti: ”Jeesus, mä oon rikkonut sua vastaan, ja vältellyt kutsujasi kaikki nää vuodet. Mä tahdon laittaa asiani kuntoon ja kävellä lähtöportille. Anna mun kaikki synnit anteeksi. Mä otan sut mun elämän Herraksi. Mä tahdon kävellä lähdön hetkellä rohkeasti sisään lähtöportista, kun tulet hakemaan omiasi taivaan kotiin. Kiitos Jeesus, että sain vielä tän mahdollisuuden!”. Maija katsahtaa kelloa, joka lyö kaksitoista. Rauha virtaa olemukseltaan väsyneen sisimpään. Raskas kuorma on otettu pois harteilta ja matkalaisen täyttää iloinen odotus: ”Täältä tullaan kotimaa!”

* ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** ** 

"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." Matt.7: 13-14.

"Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen. Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään." Luuk. 17: 33-34.

"Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla." 1. Tess. 4: 13-18

"Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä. Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee. On niinkuin muille maille matkustaneen miehen: kun hän jätti talonsa ja antoi palvelijoilleen vallan, kullekin oman tehtävänsä, käski hän myös ovenvartijan valvoa. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla, ettei hän, äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta. Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa." Mark. 13: 32-37.