Syksyn kynnyksellä

Suomen kesä oli tänä vuonna lyhyt ja vähäluminen. Kesätunnelman nostatus alkoi hyvissä ajoin keväällä kesävaatteiden esiin kaivamisella. Itsestäni huomasin ”sosiaalisemman minäni” heräävän tuttuun tapaan talviunilta. Lasten kanssa haaveilimme, kuinka teemme sitä sun tätä, SITTEN kun se kesä tulee. 

Tuli kesäkuu ja kesäloma. Kesän riemuja esivalmisteltiin suurella tohinalla virittelemällä vesilelut ja uima-altaat esiin, ja mittarin kavutessa hädin tuskin 15 asteeseen suoritettiin jo talviturkkien heitot, jotta olisi sekin tehtynä ennen kuin se KESÄ alkaa. Heinäkuun alku antoi suuria toiveita hellevaatesesongin käynnistymiselle, ja sateillekin tuntui löytyvän tilausta, kun maa oli niin rutikuiva. Sen jälkeen kesän tulon (lue: helteiden) odotus alkoikin olla minun osaltani huipussaan. Muutama päivä oli lämmin ja tukala kuin lehmän henkäys, mutta sitten palailtiinkin jo takaisin normaaleihin suomalaisiin kesälukemiin. 

Heinäkuu loppui, ja elokuun antoi ensimmäiset maistiaisensa takapihan vadelmapensaista. Vadelmia kerätessäni tunsin tänään jo viileän tuulahduksen. Juuri sellaisen, kun lapsena aloitin koulun. ja ilmassa oli jo syksyn tuntua. Kaiken kukkuraksi ampiainen pisti minua jalkaan. Tuli suorastaan déjà-vu niihin syksyisiin tunnelmiin, kun aikanaan koulun taksvärkkipäivänä nostimme kotona perunaa, ja syksyn pökkyräiset ampiaiset pistivät minua useita kertoja. Väkisinkin tuli mieleen, että oliko se kesä nyt tässä?

Tämä on ollut tällainen kesä. Tämä on ollut persoonallinen kesä. Kukapa sen sanoo, että kesien tarvitsisi aina olla samankaltaisia, kuumia ja trooppisia, kuten parina viime vuonna? Vaikka odotin enemmän hellettä, olisinko kuitenkin taas jo pian valitellut kuumuutta? Sellainen sitä ihminen on, aina haluamassa sitä, mitä ei ole. Oikeastaan tämä on ollut tosi hieno ja ihana kesä! Olemme saaneet viettää perheenä paljon yhteistä aikaa ja nauttia siitä, että meillä on toisemme. Lisäksi olemme tavanneet paljon tuttuja ja saaneet myös uusia. Tahdon olla siitä kiitollinen!

Näin syksyn kynnyksellä, kun arkirutiinit pyörähtävät pian käyntiin, toivon, että ”kesä” vilkkaan sosiaalisen elämän suhteen jatkuisi silti läpi talven. Pakkaan olla sellaista sorttia, että sulkeudun talvella helposti säästöliekille, omiin oloihini, ja ei tule lähdettyä kyläilemäänkään samaan malliin kuin kesällä. Noh, jospa tuleva talvi olisi vastaavasti poikkeuksellinen ja persoonallinen tässä suhteessa. Tässäpä tavoite, johon pyrkiä J