Uskallanko luottaa?

Luottamus – siinäpä tärkeä asia elämässä. Ihmissuhteet rakentuvat keskinäisen luottamuksen varaan. Itseluottamusta tarvitaan jokapäiväisiin askareisiin pyörällä ajosta kaupassakäyntiin. Taloudellisen luottamuksen varassa uskallamme ottaa rahallisia riskejä ja asuntolainoja, kun on vahva tunne siitä, että työtä löytyy, talous pyörii ja elantoa tulee laskujen maksamiseen ja elämässä tarpeellisiin – ja tarpeettomiinkin - menoihin.

Luottamus on kai pohjimmiltaan lujaa uskoa siihen, että luottamuksemme kohde ei aiheuta pettymystä. Olisipa kaikki niin kaunista kuin toivoisimme. Ihmissuhteiden rakentamiseen voi mennä koko ihmisikä. Silti yksikin epärehellinen sana tai teko voi romuttaa kaiken hetkessä. Vaatii kovaa työtä, tahtoa ja jopa uhkarohkeaa itsensä alttiiksi laittamista alkaa luottaa uudelleen, kun luottamus on kerran mennyt. Kun tahtoo unohtaa, muttei pysty. Usein olen tässä asiassa epäonnistunut. Luottaminen vaatii suurta uskallusta.

Kunpa voisinkin itse olla aina sanojeni mittainen. Etten lupaisi edes sitä yhteydenottoa ystävälle tyyliin ”mä soittelen sulle”, mutta jätän soittamatta. Minun on ainakin myönnettävä, että muistini toimii yleensä paremmin siihen suuntaan, mitä muut ovat tehneet tai jättäneet tekemättä minulle, kun taas suhteessa itseeni, vaikka asian kuuluisi olla päinvastoin.

Itseluottamuskin voi mennä. Kenellä sen vie kovat ja kylmät ihmiset vähättelyllään, kenellä voima luottaa itseensä murenee useiden epäonnistumisten ja masennuksen myötä. Voisinko minä olla muuraamassa edes pieneltä osin toisen murentunutta kuvaa itsestään edes parilla rohkaisun sanalla tai teolla? Olen itse saanut kokea, kuinka rohkaisu ja toisen ihmisen luottamus minuun on saanut minut uudelleen yrittämään ja selviytymään haasteista. Siksi olen tämän ”velkaa” myös läheisilleni.

Ihmisten luottamusta talouteen mitataan vähän väliä erinäisillä barometreilla. Kieltämättä nykyään uutisia seuratessa tämä taloudellinen epävarmuus tuo huolia myös omaan mieleen. 1974 julkaistussa Näky-kirjassa David Wilkerson on ennustanut monia tuohon aikaan mielettömiltä kuulostaneita, mutta sittemmin pitkälti toteutuneita tulevaisuudennäkymiä, joista maailmantalouden romahtaminen on yksi edessä olevista tapahtumista. Mihin tässä elämässä voi enää luottaa?

Minun on usein vaikea luottaa toisiin ihmisiin, itseeni tai mihinkään asiaan elämässä, sillä pelkään pettyväni. Olen luonteeltani suuressa määrin ”kontrollifriikki”, eli haluaisin pitää kaikki langat käsissäni, varautua riskeihin, hallita elämääni, luoda ympärilleni suojan ja turvavyöhykkeen. Minun on ollut vaikea luottaa Jumalaankin, sillä olen itse halunnut kouristuksenomaisesti pitää kiinni kaikesta, mitä minulla on.

Kun nuorimmalla lapsellamme havaittiin kiireellisen pallolaajennuksen vaativa sydänvika hänen ollessaan vasta parin päivän ikäinen, minusta tuntui kuin matto olisi vedetty pois jalkojeni alta. Minua pelotti, että menettäisimme lapsemme. Minä itkin valtavasti, sillä tajusin, että vaikka kuinka haluaisin, en voisi hallita tätä tilannetta tai varjella lastani. Olin lapseni vierellä hänen ollessaan teho-osastolla tarkkailuletkuissa. Katselin tuota suurenmoista ihmettä, pientä ihmistainta, ja koin olevani itsekin kuin pieni ja avuton tyttö, henkisesti tehohoidon tarpeessa. Kun lastamme lähdettiin viemään nukutukseen, tuntui kuin osaa minusta olisi revitty irti. 

Minua pelotti, onnistuuko operaatio ja herääkö lapsemme nukutuksesta.

Noissa tilanteissa rukoilin ja suorastaan huusin Jeesusta auttamaan ja varjelemaan lastamme. Se ei ollut mitään runomittaista, opittua, kaavamaista rukousta, vaan hätäisen sydämen tuskanhuuto Jumalalle. Juuri, kun tuntui, että olin putoamassa syöveriin, tunsin lujan pohjan jalkojeni alla, ja yliluonnollisen rauhan, joka valtasi olemukseni. Tuo rauha karkotti pelon ja sain voimaa jatkaa seuraavaan päivään ja luottamuksen tulevaisuuteen. Mielessäni alkoivat soida taukoamatta rauhoittavat ylistyslaulut Jumalalle: ”Herra on paimeneni, minulta mitään ei puutu. Herra on paimeneni, turvani ikuinen. Hän virvoittaa sieluni ja kuljettaa tielläni. Ei kukaan toinen ole niin kuin Hän.”

Kerran rukoillessani näin näyn, jossa vauvamme makasi sairaalasängyssä letkuissa. Yhtäkkiä huomasin, että hän itse asiassa roikkuikin kultaisista silmukoista muodostuneessa riippumatossa, joka oli valtavan suuri ja johon liittyi koko ajan uusia silmukoita. Sitten huomasin, että hänen siinä riippuessaan Jeesus seisoi vauvani vierellä ja piti hellästi käsiään hänen päällään. Siinä vauvamme nukkui kaikessa rauhassa. Tuo näky rauhoitti minua ja pian tajusin, että ne kultaiset silmukat olivat lukuisien uskovien rukouksia, jotka muodostivat sen suuren turvallisen verkon, jossa lapsemme lepäsi. Lähes päivittäin saimme yhteydenottoja ja tekstiviestejä tutuilta ja tuntemattomammiltakin, että he rukoilevat lapsemme puolesta. Rukoukset kuultiin ja vauvamme sydänoperaatio sekä sen jälkeinen kuntoutuminen onnistuivat hyvin.

Tämä tapaus on yksi monien tapausten joukossa, jossa olemme saaneet konkreettisesti kokea Jumalan yliluonnollista apua, ja sitä, että Jumala ja Jeesus ovat lopulta ainut pysyvä taho, johon tässä elämässä voi luottaa. Raamatussa sanotaan ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.” (Heb. 13: 8). Hän on varmasti sanojensa takana. Häneltä saan pyytää apua rikkoutuneiden ihmissuhteiden ja luottamuksen korjaamiseen, itseluottamuksen rakentamiseen ja myös taloudelliseen luottamukseen, vaikka maailmantalous horjuu. Uskallanko luottaa täysin Jeesukseen? Uskallatko sinä?