maanantai 16. heinäkuuta 2012

Elämäni perustus...


...on Jeesuksessa

Olet ehkä miettinyt, miksi toiset ihmiset tuovat uskonasioita jatkuvasti esille. Sinua on saattanut ärsyttää koko asioista kuuleminen. Onko niitä pakko toitottaa kaikille, saatat ajatella. Jos sinulla on hetki aikaa, lukaise silti tämä. Haluaisin kertoa, miksi minä olen tällainen ”torvi”. Miksi en voi olla enää hiljaa.
”Jos tahdot rakastaa, sen huomaa kohta koko maa. Et pysty peittämään, se täyttää sydämen ja pään. Etkä silloin enää laskelmoi sen rakkauden hintaa.” Jotain tällaista olen saanut kokea, kun olen löytänyt Jeesuksen rakkauden elämääni uudella tavalla. Se on vienyt niin sanotusti ”jalat alta”!

Viisivuotiaan päätös

Olen uskonut Jeesukseen aina. Sain kuulla Hänestä jo lapsena ja silloin jo tiesin, että on olemassa kaksi vastakohtaista paikkaa: taivas ja helvetti. Ensimmäinen näistä varattuna Jeesusta rakastaville ja häntä seuraaville, jälkimmäinen niille, jotka eivät usko ja seuraa häntä. Tiesin, että haluan taivaaseen. Haluan seurata Jeesusta. Tein uskonratkaisuni 5-vuotiaana, omasta tahdostani. Uskoin Raamattuun sataprosenttisesti ja näin uskoon tulleiden vanhempieni ja sukuni parissa ihmeitä, jotka Jumala vain voi tehdä.
Lapsuuden usko vaihtui nuoruudessa luottamukseksi siihen, että elämäni on Jeesuksen johdatuksessa. Näin elämän rajoittamattomana mahdollisuuksien äärettömyytenä, jossa minun tieni olisi suora ja tasainen, ilman vaikeuksia.

Epäilykset ja kriisi

Kun ajan mittaan huomasin, että luja sisäinen tietoisuuteni Jumalan ja Jeesuksen olemassaolosta ei ollutkaan kanssaihmisille itsestäänselvyys, vaan pikemminkin satu, joka liittyi lähinnä lapsuuden herkkäuskoisuuteen, aloin peitellä uskoani parantaakseni mainettani toisten silmissä. Samalla huomasin, että aloin omaksua vallalla olevaa tieteellistä maailmankuvaa yhä enemmän. Kysymykset Raamatun paikkansapitävyydestä ja epäilykset alkoivat risteillä mielessäni. Aloin ajatella, että osa kirjoituksista on totta, osa sinnepäin, ja loput…. En oikeastaan jaksanut analysoida asiaa pidemmälle tässä vaiheessa, kun kaikki meni niin hyvin elämässä, ja tulevaisuus näytti aurinkoiselta ja ihanalta. Raamatun ilmoitus Jeesuksen takaisin tulosta, josta olin jo lapsena kuullut puhuttavan, tuntui ahdistavalta ja lykkäsin sitä pois mielestäni. Enhän minä tahtonut täältä vielä taivaaseen valkopukuiseen kuoroon veisaamaan. Olinhan nuori ja ihana elämä edessä, paljon vielä kokemuksia hankkimatta!

Uskoin Jumalaan ja Jeesukseen, mutta minulla ei ollut mitään hätää siitä, mitä muille kuuluu, uskovatko vai eivät. Saisi olla minun puolestani jokaisen yksityisasia. Toisaalta luotin samalla omaan kykyyni kontrolloida elämääni. Jumala ja Jeesus olivat osa elämääni, mutta en laskenut aivan kaikkeani Heidän varaansa. Ne kulkivat mukana sydämen tietoisuutena, ikään kuin turvana ”pahan päivän varalle”.
Tullessani aikuisuuteen eteeni tuli asioita, jotka alkoivat pysäytellä minua. Toisen lapsen odotus päättyi keskenmenoon. Elämä, jonka olin jo nähnyt ultrassa sykkivän, muuttui yhtäkkiä elottomaksi kudosmassaksi, jolla ei ollut enää arvoa. Olin tosi surullinen ja aloin miettiä, onko tuo lapsi enää ollenkaan olemassa. Olisiko hän taivaassa? Näkisinkö häntä ikinä? Kuolema tuli lähelle. Minun sisälleni. Suruaika haihtui uuden vauvan syntymään. Iloitsin ja osasin arvostaa elämää uudella tavalla. Tajusin, että tämä lapsi oli lahja Jumalalta. Ei minun luomukseni!

Pian vauvan syntymän jälkeen rakas isoäitini alkoi sairastella. Isoäitini oli minulle esikuva virkeästä ja toimeliaasta, yli 80-vuotiaasta vanhuksesta, joka jaksoi, jaksoi ja jaksoi! Hän oli läheinen ja rakas. Erittäin persoonallinen tyyppi, jonka seurassa joko suuttui tai muuttui. Näin hänen inhimillisyytensä ja heikkoutensa, mutta silti jotenkin kuvittelin hänen ”ansainneen” terveen ja virkeän loppuelämän hamaan maailmanloppuun saakka. Hänen kuolemansa ei tuntunut ajankohtaiselta vielä hetkeen. Se oli asia, jonka halusin torjua ajatuksistani, sillä sen lähestymisen hyväksyminen olisi ollut sama, kuin tunnustaa, että minäkin vanhenen, ja lopulta kuolen. Isoäidin käydessä terveyden rajamailla aloin ahdistua kuolemasta. Eihän minun tarvitsisi kohdata sitä vielä pitkään aikaan. Mitä, jos uskovainen isoäitini yllättäen kuolisi? Hän kyllä tiesi, mihin oli matkalla, eli taivaaseen, mutta minä en oikein ollut varma, uskoinko aivan kaikkea Raamatussa… Entä jos kaikki, mihin uskoin, olikin täyttä puppua, ja väistämätön eromme kuoleman hetkellä olisi lopullinen. Hän muuttuisi maaksi ja minä myös aikanani. Miten järjetöntä se olisikaan!

Sisäinen ristiriita sai minut epäilemään koko uskoni perusteita, oman elämäni tarkoitusta ja mielekkyyttä. Oliko oikeastaan järkeä lukea Raamattua, jos en usko siitä kaikkea? Voisinko uskoa siihen, vaikka se olisi tieteellistyneen ajatusmaailmani vastaista? Oliko missään enää mitään järkeä? Miksi sitten synnyin, jos kumminkin kuolen? Ahdistuksen ja epäilysten ailahdellessa mielessäni rukoilin silti Jeesusta, johon kuitenkin edelleen uskoin. Paljastin Hänelle epävarmuuteni ja kuolemanpelkoni. Siunasin illalla viimeiseksi itseni ja perheeni, sillä aloin pelätä jo omaa kuolemaanikin. Tajusin, että jos irrotan otteeni Jumalasta, minulla ei ole enää sitäkään oljenkortta, josta pitää kiinni. Sama kuin olisin tuhlannut elämäni turhanpäiväisyyksiin.

Uudistuminen

Aloin itse lukea Raamattua enemmän etsiäkseni tietoja taivaasta ja ikuisesta elämästä. Tiesin olevani oikealla tiellä, kun olin pyytänyt Jeesusta sydämeeni, mutta pelkäsin omia epäilyksiäni. Pikku hiljaa lukemani Raamatun sana alkoi rauhoittaa sisintäni. Raamatun lehdillä kuvattu Jeesus ei uhkaillut, kiristänyt ja pelotellut, vaan sanoi useaan otteeseen rakastavasti: ”Älä pelkää”.  Jeesuksesta tuli hetki hetkeltä minulle läheisempi ja tajusin, että Jeesus kyllä kestäisi epäilykseni. Sama, kuin epäilisin auringon olemassaoloa yöllä. Eihän se lakkaisi olemasta, vaikka minä sitä epäilisinkin. Vähitellen aloin hyväksyä elämän rajallisuuden, kun en sille mitään mahtanutkaan. Ymmärsin, että vaikka käyttäisin järkeni koko kapasiteetin, vaikka lukisin kaikki maailman ihmisten kirjoittamat kirjat ja viisauksineen, en silti saisi vastauksia kaikkiin kysymyksiini ihmisen olemassaolosta ja ikuisuudesta. Silti jäisi monta asiaa vaille varmaa vastausta, uskonvaraisiksi olettamuksiksi. Monimutkaisesti ja viisaasti luotu ihminen ei voinut olla olemassa ilman suurempaa tarkoitusta. Elämä syntymästä kuolemaan maapallolla olisikin vain alkusoittoa sille, mitä Häneen uskoville on Raamatun mukaan vielä edessä ikuisessa elämässä. Taivas ei olisikaan joku horroksenomainen, tylsä ja persoonaton tila, vaan toinen todellisuus, jossa voimme edelleen tunnistaa omaisemme, ja jatkaa elämäämme heidän ja Jeesuksen kanssa uusissa tehtävissä ja suunnitelmissa, kuitenkin ilman sairautta, kipua ja ahdistusta. Tämä kaikki ylittää yhä edelleen ymmärrykseni ja kuvittelukykyni, koska se on enemmän kuin järkeni. Usko ei sodi järkeäni vastaan, se ylittää sen.
Kriisiä läpikäydessäni tajusin, että minun on valittava puoleni. Raamatun mukaan Jumala ei väkisin tai automaattisesti vie ketään taivaaseen, ellei ihminen itse halua uskoa. En voisi olla yhtä aikaa kahta vastakkaista mieltä. Joko Raamattu, Jumala ja Jeesus olisivat kokonaan valetta tai sataprosenttisesti totta. Valitsin jälkimmäisen, ja sen jälkeen on uusi sivu kääntynyt elämässäni ja silmäni ovat auenneet todellisuuteen, jossa elän.

Uusi näkökulma elämään

En itsessäni jaksaisi välittää paljoakaan siitä, mitä muille kuuluu, mutta jostain syystä kokiessani Jeesuksen rakkauden läheisyyden huomaan samalla sen, miten paljon Jeesuksen rakkautta ja hyväksyntää ympärilläni tarvittaisiin. Olen silti itsekäs ja haluaisin ummistaa yhä silmäni, pitää suuni kiinni ja laittaa käteni taskuun, mutta kokemani rakkaus vain pakottaa sisälläni. Tahtoisin niin kovasti, että kaikki rakkaani saisivat myös kokea tätä samaa parantavaa rakkautta, jota Jeesus tarjoaa. Se on niin erilaista kuin ihmisen epätäydellinen rakkaus.
Me ihmiset olemme toisillemme vähän kuin peilejä, joista luemme sen, kuinka arvokkaita ja rakastettavia olemme. Koska ihan jokainen ihminen, uskovainenkin, on ihmisenä erittäin epätäydellinen, voi peilimme heijastaa rakkaudettomuutta, arvostelua ja hylkäämistä toista ihmistä kohtaan. Siksi on niin paljon muiden ihmisten ”uhreja”, joiden sydän on haavoilla ja jatkuvalla puolustuskannalla. Jeesuksen sydän itkee, kun tällaista tapahtuu. Tulee mieleen laulu, jossa sanotaan: ”Liian tiukkaan muottiin sinä jouduit, tiedän sen. Ja kasvot Jeesuksen jäivät taakse ihmisten.”

Tahdon omalta kohdaltani pyytää anteeksi, että olen tehnyt virheitä käytöksessäni lähimmäisiäni kohtaan.  Olemme siis täysin samalla lähtöviivalla Jeesuksen edessä, ja emme pysty miellyttämään Jumalaa parhaimmillakaan teoilla tai hyvällä elämällä. Jeesusta kiinnostaa vain se, uskommeko Häneen ja haluammeko seurata Häntä vai emme. Kun katuu ja tekee parannuksen synneistään, pyytää Jeesusta sydämensä Herraksi ja heittäytyy uskon varaan, saa varmuuden siitä, että elämä on kaikkineen turvallisissa käsissä ja saa omistaa iankaikkisen elämän.

Mitä Raamattu kertoo tulevaisuudesta?

Jeesus on palaamassa takaisin maan päälle hakemaan häneen uskovia luokseen, turvaan pahimmilta maailmanlopun ajoilta. Kyseessä on ylöstempaus, jolloin maanpäältä katoaa silmänräpäyksessä miljoonia aidosti Jeesuksen sydämeensä vastaanottaneita ja Häntä seuranneita ihmisiä (ei nimikristittyjä). Jeesuksen kertomat, takaisintuloa edeltävät merkit (mm. useat maanjäristykset, maailman kääntyminen Israelia, kristillisiä arvoja ja Jeesukseen uskovia vastaan) ovat jo nähtävissä, joten mitään estettä Hänen takaisintulolleen ei enää ole. Tämän vuoksi koen pakottavaa tarvetta kertoa asiasta, jotta kaikki rakkaani saisivat mahdollisuuden kuulla asiasta ja tietäisivät valita Jeesuksen elämänsä Herraksi.

Kuinka omistaa ikuinen elämä?

On surullista, että kristityssä maassamme tätä totuutta ei juurikaan enää kerrota. Raamatun vastainen, kaiken hyväksyvä liberaali kristillisyys on valitettavasti yhtä kaukana Raamatun totuudesta kuin itä on lännestä. Meidät on tuuditettu valheeseen, että taivaaseen pääsevät automaattisesti kaikki kristillisyyden tai hyvien tekojen kaapua kantava ihmiset, riippumatta Heidän sydämensä tilasta ja suhteestaan Jumalan poikaan, Jeesukseen Kristukseen. Moni ihminen uskoo aidosti olevansa riittävän hyvä kävelläkseen sisään ahtaasta taivaan portista ilman Jeesusta, mutta tulee pettymään. Jeesus sanoo: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Joh. 14: 6. Tämä kaikki koskee myös minua, eli en voi päästä taivaaseen kristillisen seurakunnan jäsenyydelläkään, jos en sydämessäni ole tullut uskoon eli uudestisyntynyt.
Jos tahdot tietää, miten uskoontulo tapahtuu, klikkaa tästä.

Arvostan, kun jaksoit lukea tämän loppuun. Muistathan, että sinun elämäsi on kallisarvoinen ja tärkeä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti